torstai 19. marraskuuta 2015

Suklaamarengit


Reseptillä valmistat noin 20 jättisuklaamarenkia.

175 g kananmunan valkuaista
250 g sokeria
200 g sulatuksen kestävää suklaata
50 g vettä 

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kuumenna vesi ja sokeri 120-asteiseksi. Lisää kuuma sokerivesi valkuaisvaahtoon ohuena nauhana ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäähtynyt. 

Lisää sulatettu suklaa marenkivaahtoon käännellen. Kääntele varovasti, jotta suklaa ei sekoitu vaahtoon kokonaan vaan jättää kauniita suklaaraitoja. 

Nostele leivinpaperin päälle lusikalla reilun kokoisia marenkikasoja. Kuivata marengit 100-asteisessa uunissa 1,5-2 h. 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hedelmäkermakakku



Tällä reseptillä valmistat 15 hengen hedelmäkermakakun. 

Vaalea kakkupohja: 

250 g kananmunia
175 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
25 g perunajauhoja

Täyte ja kuorrutus:

kostutukseen sokerivettä
aprikoosi- tai appelsiinimarmeladia 
6-7 dl vispi- tai kuohukermaa (noin 2/3 rkl hienoa sokeria)
Koristeluun oman valintasi mukaan tuoreita tai/ja säilöttyjä hedelmiä 

Vaahdota kananmunat (huoneenlämpöiset) ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja siivilöi ne vaahtoon varovasti käännellen. 

Nostele massa varovasti voideltuun kakkuvuokaan. Paista kakkupohja 170-185 asteessa noin 40-60 min.

Leikkaa jäähtynyt (mielellään edellisenä päivänä valmistettu) kakkupohja kolmeen osaan. 

Täyte:

Kostuta alin kakkupohja ja levitä sen päälle aprikoosimarmeladia ja kermavaahtoa. Aseta keskimmäinen kakkupohja päälle ja tee samoin kuin edelliselle. Aseta ylin kakkupohja ja kostuta vielä se. Jos täytät kakkupohjan jo edeltävänä päivänä laita kakku tässä vaiheessa jääkaappiin ja koristele kakku vasta tarjoilupäivänä. 

Levitä ylimpään kakkupohjaan ohuelti kermavaahtoa ja asettele hedelmät pinnalle. Viimeistele kakku kermavaahdolla. Samana päivänä tarjottava hedelmäkermakakku ei mielestäni kaipaa kuumahyytelöä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Vaalea käpykakku



Reseptillä valmistat 15 hengen vaalean käpykakun.

Vaalea kakkupohja: 

250 g kananmunia
175 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
25 g perunajauhoja

Täyte:

kostutukseen sokerivettä tai appelsiinimehua
noin 100-180 g hedelmämarmeladia tai -hilloa  esim. appelsiini, mango tai lime
280 g (noin 3 dl) vispi- tai kuohukermaa (2 tl hienoa sokeria)
140 g (noin 1,5 dl) vaniljakreemiä

Pinnalle:

noin 230 g valkoista marsipaania
tomusokeria

Vaahdota kananmunat (huoneenlämpöiset) ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja siivilöi ne vaahtoon varovasti käännellen. 

Nostele massa varovasti voideltuun kakkuvuokaan. Paista kakkupohja 170-185 asteessa noin 40-60 min.

Leikkaa jäähtynyt (mielellään edellisenä päivänä valmistettu) kakkupohja kolmeen osaan. 

Täyte:

Yhdistä kermavaahto ja vaniljakreemi. Kostuta kakkupohja, levitä ohuelti hilloa ja kreemiä. Aseta päälle toinen ja kolmas kakkupohja ja tee niille samoin kuin ensimmäiselle kerrokselle. Leikkaa kakun kummaltakin reunalta kaarevat palat pois ja nosta ne kakun keskelle. Muotoile kakku tyypillisen käpykakun muotoiseksi veistä apuna käyttäen. Levitä loput kreemit kakun pinnalle.

Päällinen: 

Kauli marsipaani 2,5 mm:n paksuiseksi levyksi. Käytä marsipaanin kaulimisessa apuna tomusokeria. Levitä kaulittu marsipaani kakun pinnalle tasaisesti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Leikkaa marsipaaniin saksien avulla käpykuvio. Tee halutessasi marsipaanista kakun tyveen kanta. Siivilöi tomusokeria kakun pintaan. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Oreo-valkosuklaamoussekakku



Valmistat reseptillä noin 15 hengen moussekakun. Kakku tulisi mielellään valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta se ehtii hyvin jähmettyä. Vaikeinta kakun valmistamisessa onkin malttaa odottaa yön yli sen maistamista. 

Pohja:

50 g voita
1 tl sokeria
n. 250 g Oreo-keksejä

Täyte:

6 dl kuohukermaa
300 g Pandan valkosuklaata
2,5 dl maitoa
3 liivatelehteä 

Koristelu:

n. 100 g (8 kpl) Oreo-keksiä

Murskaa pohjaan käytettävät keksit ja lisää sulatettu voi ja sokeri keksimuruihin. Painele keksimurut leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjalle. 

Laita liivatelehdet noin 10 min. kylmään veteen. Vaahdota kerma kuohkeaksi. Lämmitä 2 dl maitoa kiehuvaksi ja lisää paloiteltu suklaa kuuman maidon joukkoon. Anna suklaan sulaa ja sekoita maito-suklaaseos tasaiseksi. Lämmitä hetki mikrossa 0,5 dl maitoa ja lionneet liivatelehdet ja yhdistä ne sitten lämpimään maito-suklaaseokseen.  Lisää lopuksi seos käännellen kermavaahtoon. 

Kaada mousse vuokaan keksipohjan päälle ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli. Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele mieleiselläsi tavalla esim. Oreo-kekseillä. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Chapati-leivät


Chapati-leipä on pannulla paistettava, kohottamaton leipä (flatbread). Chapati-leipä kuuluu intialaiseen ja nepalilaiseen keittiöön. Leivästä revitään paloja, joilla voidaan ottaa ruokaa yhteiseltä tarjottimelta. Leipä on ehdottomasti parhaimmillaan heti lämpimänä. 

Reseptillä valmistat noin 8 leipää. 

3 dl hiivaleipäjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
noin 2,5 dl vettä
reilu 1 tl suolaa

Mittaa kuivat aineet kulhoon, lisää vettä vähitellen vaivaten, kunnes taikina on sopivan kiinteää. Laita taikina 20 min. jääkaappiin lepäämään. 

Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palat palloksi. Kauli taikinapallot pyöreiksi, litteiksi  leiviksi. Paista leipiä kuumalla js kuivalla pannulla, kunnes pinta saa väriä. 

torstai 5. marraskuuta 2015

Kahden suklaan cookiet


Reseptillä valmistuu noin 20 isohkoa cookieta.

200 g voita
1 dl sokeria
1dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
n. 4 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
100 g maitosuklaata
100 g valkosuklaata

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat koko ajan sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet, paloiteltu suklaa ja lisää ne massaan käännellen.

Nostele lusikalla haluamasi kokoisia taikinanokareita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 10 min. Cookiet saavat jäädä keskeltä pehmeiksi. Parhaimmillaan ne ovat heti lämpiminä!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kotitekoinen suklaalevy


Reseptillä voit valmistaa itsellesi tai vaikka lahjaksi persoonallisen kotitekoisen suklaalevyn. Voit käyttää suklaan koristelussa esim. lempimarjojasi tai suosikkipähkinöitäsi. 

N. 200 g sulatuksen kestävää valkosuklaata
Oman valinnan mukaan esim. kuivattuja marjoja tai pähkinöitä. 

Suklaan temperoinnilla tarkoitetaan sitä, että suklaata lämmitetään ja jäähdytetään tiettyihin lämpötiloihin, jotta suklaasta uudelleen jähmettyessään tulee kiiltävää ja kovaa. Temperoinnin tarkoituksena on saada suklaalle mahdollisimman hyvä rakenne. 

Lämpömittari on oleellinen väline suklaan temperoinnissa. Eri suklaalaaduille on eri lämpötilarajat. 

Valkosuklaa: 

1.vaihe: lämmitä 40-asteiseksi
2.vaihe: jäähdytä 26-27-asteiseksi
3.vaihe: lämmitä 29-31-asteiseksi

Suklaan sulattamisen ja lämmittämisen voi tehdä vesihauteessa tai mikrossa. Suklaa kannattaa ennen sulattamista pilkkoa mahdollisimman pieneksi, näin se sulaa tasaisemmin ja nopeammin. 

Sulatettu suklaa jäähdytetään
kaatamalla suklaamassasta (1/3 osa) marmoripöydälle tai muulle tarttumattomalle, sileälle pinnalle ja liikuttelemalla sitä edestakaisin paletilla.

Kun jäähdytät suklaan marmorin tai muun pinnan päällä, osa suklaasta (2/3 osa) jätetään sulatusastiaan ja jäähdytetty suklaa sekoitetaan siihen. Näin suklaa jäähtyy nopeasti ja lämpiää uudelleen sekoittuessaan sulatusastiassa olevan lämpimämmän suklaan kanssa. 

Levitä temperoitu 29-31-asteinen suklaa paletin avulla leivinpaperille levyksi (noin 0,5-1 cm). Ripottele pinnalle haluamiasi kuivattuja marjoja tai kevyesti paahdettuja pähkinöitä. Paina marjoja/pähkinöitä kevyesti, jotta ne tarttuvat kiinni suklaaseen. Anna suklaan jäähtyä ja jähmettyä ja leikkaa sen jälkeen terävällä veitsellä suklaa paloiksi. 

lauantai 31. lokakuuta 2015

Haamumarengit


Reseptillä valmistat noin 20 hauskaa haamumarenkia. 

1 dl sokeria
2 kananmunan valkuaista 
Koristeluun muutama pala suklaata 
esim. Pandan maitosuklaata

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri (koko ajan vatkaten). Pursota noin 20 pientä marenkia leivinpaperin päälle ja paista niitä 110-125 asteisessa uunissa n. 60 min. 

Tee haamuille sulalla suklaalla silmät, voit käyttää koristelussa apuna esim. coctailtikkua. 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Halloween kurpitsaleivokset


Valmistat reseptillä noin 8 kurpitsaleivosta.

Leivospohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl ja 5 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Täyte:

kostutukseen sokerivettä
noin 80-100 g esim. mango-, appelsiini- tai aprikoosimarmeladia
280 g (noin 3 dl) vispi- tai kuohukermaa (1,5 tl hienoasokeria)
140 g (noin 1,5 dl) vaniljakreemiä

Pinnalle:

noin 400 g oranssia ja noin 50 g vihreää tai ruskeaa marsipaania

Vaahdota kananmunat ja sokeri, siivilöi kuivat aineet ja lisää ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada massa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja levitä tasaiseksi levyksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 min. Kumoa pohja ja irrota paistossa käytetty leivinpaperi pohjasta varovasti. Anna jäähtyä ja leikkaa/painele muotilla haluamasi kokoisia ympyröitä. 

Täyte:

Yhdistä kermavaahto ja vaniljakreemi. Kostuta leivospohjat ja levitä ohuelti marmeladia ja kreemiä. Aseta päälle toinen leivospohja, kostuta, laita jälleen ohuelti marmeladia ja levitä loput kreemit leivoksen pinnalle.

Päällinen: 

Kauli marsipaani 2,5 mm:n paksuiseksi levyksi. Käytä marsipaanin kaulimisessa apuna tomusokeria. Levitä kaulittu marsipaani leivoksen pinnalle tasaisesti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Painele kurpitsan muodot leivoksen pinnalle ja viimeistele leivos pienellä varsipalalla. Voit vielä halutessasi maalata sulalla suklaalla kurpitsaan painetut muodot, jotta ne erottuvat selkeämmin. 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Levylihapiirakka


Valmistat reseptillä puolikkaan uunipellin kokoisen levylihapiirakan. Tämä retroherkku sopii hyvin esimerkiksi salaatin kanssa.

Rahkapohja:

250 g voita tai leivontamargariinia
250 g vehnäjauhoja
250 g (1 purkki) maitorahkaa

Täyte:

400 g jauhelihaa
1,5 dl basmatiriisiä 
3 kananmunaa
1 sipuli tai 1 valmis sipulikeittopussi
Mustapippuria, suolaa ja muita mausteita maun mukaan

Voiteluun:

1 kananmuna

Rahkapohja:

Pilko voi kuutioiksi ja nypi jauhojen sekaan. Lisää maitorahka ja sekoita taikina tasaiseksi. Jätä taikina kylmään täytteen valmistamisen ajaksi. 

Täyte:

Paista jauheliha ja pilkotut sipulit tai sekoita jauhelihan joukkoon sipulikeittopussi. Keitä riisi ja kaksi kananmunaa. Pilko jäähtyneet kananmunat pieniksi paloiksi ja sekoita kananmunat jauhelihan ja riisin joukkoon. Mausta oman maun mukaan esim. mustapippurilla ja suolalla. Vatkaa yksi kananmuna kevyesti ja lisää se täytteeseen, näin täyte pysyy kiinteämpänä.

Kaulitse rahkataikina uunipellin kokoiseksi. Laita puolelle taikinalevystä täytettä ja taita puolet taikinalevystä täytteen päälle. Sulje piirakan reunat ja voitele piirakka kananmunalla. 

Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa noin 20 min. kunnes piirakka on kauniin kullanruskea. 

lauantai 24. lokakuuta 2015

Prinsessaleivokset


Valmistat reseptillä noin 8 prinsessaleivosta.

Leivospohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl ja 5 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Täyte:

kostutukseen sokerivettä
noin 80 g vadelmahilloa
280 g (noin 3 dl) vispi- tai kuohukermaa (1,5 tl hienoasokeria)
140 g (noin 1,5 dl) vaniljakreemiä

Pinnalle:

noin 400 g vihreää tai vaaleanpunaista marsipaania
tomusokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri, siivilöi kuivat aineet ja lisää ne muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada massa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja levitä tasaiseksi levyksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 min. Kumoa pohja ja irrota paistossa käytetty leivinpaperi pohjasta varovasti. Anna jäähtyä ja leikkaa/painele muotilla haluamasi kokoisia ympyröitä. 

Täyte:

Yhdistä kermavaahto ja vaniljakreemi. Kostuta leivospohjat ja levitä ohuelti hilloa ja kreemiä. Aseta päälle toinen leivospohja, kostuta, laita jälleen ohuelti hilloa ja levitä loput kreemit leivoksen pinnalle.

Päällinen: 

Kauli marsipaani 2,5 mm:n paksuiseksi levyksi. Käytä marsipaanin kaulimisessa apuna tomusokeria. Levitä kaulittu marsipaani leivoksen pinnalle tasaisesti. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Viimeistele leivos tomusokerilla ja esim. marsipaanikukalla.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Siirappiset pikkuleivät


Reseptistä leivot noin 25 pikkuleipää. 

200 g voita
2 dl sokeria
3 rkl tummaa siirappia
2 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
Kookoslastuja (koristeluun)
145 g, (1 levy) Pandan maitosuklaata (koristeluun)

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siirappi ja kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi massaksi. 

Tee massasta kolme leivinpellin pituista tankoa ja painele ne sitten noin 1 cm paksuisiksi levyiksi. Paista levyjä 175-asteisessa uunissa noin 12 min. Leikkaa levyt heti paiston jälkeen viistosti paloiksi ja anna jäähtyä.

Koristele pikkuleivät halutessasi sulalla suklaalla ja kookoslastuilla. 



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Vanilja-sitruunakakku


Perinteisestä kahvikakakusta saat nuorekkaamman koristelemalla sen esim. kinuskikuorrutteella. 

250 g voita
3,5 dl sokeria
2 vaniljatankoa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
4 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2,5 dl piimää

Kinuskikuorrutus:

50 g voita
1 dl fariinisokeria
noin 1/2 dl maitoa
1 vaniljatanko
2 dl tomusokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri, vaniljatangon siemenet ja raastettu sitruunan kuori. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne massaan vuorotellen piimän kanssa. 

Laita massa voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 180-asteessa 50-60 min. 

Valmista halutessasi kinuskikuorrute: lämmitä koko ajan sekoittaen voi, fariinisokeri ja maito. Lisää vatkaten vaniljatangon siemenet ja tomusokeri. Kaada kinuskikastike vielä lämpimänä kakun päälle.  


lauantai 19. syyskuuta 2015

Sitruunaiset viipalekeksit


Reseptistä leivot noin 30 viipalekeksiä.

150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
1 raastettu sitruunan kuori
2 rkl sitruunamehua 
2 kananmunaa

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta neljä tankoa, nostele pelleille ja taputtele litteiksi. 

Paista 175-asteisessa uunissa noin 10-12 min. Leikkaa tangot paloiksi vinoittain heti uunista tulon jälkeen (ennen jäähtymistä).

maanantai 7. syyskuuta 2015

Omenapiirakka


200 g voita
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria 
1 kananmuna
0,75 dl maitoa
omenaa (noin 3-5 omenan koosta riippuen) 
pinnalle kanelia ja hienoa sokeria 

Sulata voi ja sekoita voisula sokeriin. Lisää jauhot ja sekoita massa tasaiseksi. Ota tässä vaiheessa sivuun hiukan taikinaa piirakan viimeistelyä varten. Sekoita joukkoon maito, kevyesti vatkattu kananmuna, vaniljasokeri ja leivinjauhe. 

Kaada massa voideltuun piirakkavuokaan ja lisää päälle omenanpalat. Ripottele päälle omenien happamuudesta riippuen noin 2 rkl hienoa sokeria ja kanelia oman maun mukaan. Viimeistele piirakka vielä aikaisemmin sivuun ottamasi taikinamuruset.

Paista piirakka 200-asteisessa uunissa noin 30 min. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Piirakan kanssa sopii hyvin vanilijajäätelö tai - kastike. 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pehmeä chili-suklaakakku


Reseptistä leivot noin 12 hengen pehmeän chili-suklaakakun (24 cm irtopohjavuokaan). 

200 g tummaa taloussuklaata
1 tl chilijauhetta
150 g voita
4 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokerit (hienosokeri ja fariinisokeri) kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi ja anna seoksen jäähtyä. Lisää suklaa-voiseos muna-sokerivaahtoon. Yhdistä loput kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi seokseen. 

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Kaada massa vuokaan ja paista kakkua 170-asteisessa uunissa noin 30-40 min. 

Tarjoile kakku esim. jäätelön tai kermavaahdon kanssa. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Nopeat ja helpot perunarieskat


Tällä reseptillä valmistat nopeasti ja vaivattomasti neljä perunarieskaa perunasosejauheesta. 

1 ps perunasosejauhetta (105 g)
2 dl vettä
3 dl maitoa
1 kananmuna
noin 1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl ohra- tai hiivaleipäjauhoja

Lämmitä maito ja vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon perunamuusijauhe. Anna perunamuusin jäähtyä jääkaapissa kylmäksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää perunamuusiin kevyestä vatkattu kananmuna ja jauhoseos. Sekoita taikina tasaiseksi. 

Jaa taikina neljään osaan ja taputtele taikinasta jauhotetuin käsin ohuet rieskat (noin 0,5 cm). Paista rieskat 225-250 asteisen uunin ylätasolla noin 10-15 min, kunnes rieskat ovat saaneet hiukan väriä. 

lauantai 22. elokuuta 2015

Marsipaaniruusu


Yksinkertainen marsipaaniruusu muotoillaan näin:

1. Pehmitä marsipaania ja pyöritä se tangoksi. Leikkaa tangosta paloja ja pyöritä ne palloiksi. 

2. Litistä pallo esim. raapalla tai paletilla mahdollisimman ohueksi. 

3. Kierrä ensimmäinen lehti itsensä ympäri. Kierrä seuraavat lehdet limittäin toistensa päälle, kunnes ruusu on haluamasi kokoinen. 

4. Leikkaa ylimääräinen marsipaani ruusun tyvestä pois ja muotoile ruusun terälehdet esim. kääntämällä niitä hiukan ulospäin. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Schwarzwaldinkakku


Reseptistä leivot 15 hengen täytekakun.

Tumma kakkupohja:


250 g kananmunia
175 g sokeria
25 g kaakaojauhetta
120 g vehnäjauhoja

Täyte ja kuorrutus:

sokerivettä kostutukseen 
500 g kuohu- tai vispikermaa (noin 15 g sokeria)
180 g rommikirsikoita
8-10 kpl varrellisia kirsikoita
suklaarouhetta, suklaalastuja ja kaakaojauhetta koristeluun

Pohja:

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot ja kaakaojauhe ja lisää ne (siivilän läpi) varovasti käsin sekoittaen kananmuna-sokerivaahtoon. Annostele massa voideltuun kakkuvuokaan ja paista 170-185-asteisessa uunissa noin 40-60min. 

Täyte ja kuorrutus:

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta pohja sokerivedellä. Vatkaa kermavaahto ja mausta se sokerilla ja rouhitulla rommikirsikalla. Levitä täytettä pohjalle ja tee toinen kerros samalla tavalla. Nosta kansilevy päälle ja kostuta. Levitä kermavaahto reunoille ja kakun päälle. Pursota kakun pintaan kuvioita kermavaahdolla ja viimeistele suklaalastuilla, kaakaojauheella ja varrellisilla kirsikoilla. Voit halutessasi koristella kakun alareunan suklaarouheella.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Chocolate cookie ice cream, suklaakeksijäätelö


Reseptistä valmistuu 8 suklaakeksijäätelöä. 

2,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1,5 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
115 g voita
1 kananmuna 
jäätelöä

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita loput kuivat aineet yhteen ja lisää ne voi-sokerivaahtoon. 

Nostele lusikalla 16 pientä taikinapalloa leivinpaperille ja paina pallot kädellä litteiksi. Paista 175-asteisessa uunissa noin 8-10 min. Anna keksien jäähtyä ennen kuin lisäät täytteeksi jäätelöä. Voit koristella jäätelötäytteen lopuksi esim. nonparelleilla. 

perjantai 14. elokuuta 2015

Hyvä pizzataikina: pizzat, calzonet ja pizzaleivät


Noin 9 dl vehnäjauhoja
11 g kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
3 dl vettä
noin 2,5 tl suolaa
1 rkl hienoa sokeria tai 1 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
halutessasi voit kokeilla lisätä taikinaan yrttejä tai esim. valkosipulia.

Liota tuorehiiva tilkkaan kädenlämpöistä vettä ja lisää sen jälkeen loput vedestä ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet (jos käytät kuivahiivaa, sekoita hiiva muihin kuiviin aineksiin ja käytä hiukan lämpimämpää vettä) ja lisää ne vesi-sokeriseokseen. Vaivaa taikinaa hyvin, niin että saat taikinaan hyvän sitkon. Taikinan tulisi olla irtoavaa ja elastista. Lisää lopuksi taikinaan suola ja öljy ja vaivaa vielä taikina niin että öljy imeytyy siihen hyvin. 

Anna taikinan kohota reilu 1/2 tuntia, mielellään pitempäänkin. Taikinasta tulee vielä maukkaampi jos valmistat sen edellisen päivänä ja annat sen kohota yön yli jääkaapissa. 

Hyvästä pizzataikinasta voit tehdä perinteiden pizzan kaulitsemalla sen ohueksi levyksi ja levittämällä päälle tomaattikastiketta, juustoa ja haluamasi täytteet. 

Voit myös tehdä taikinasta 4-6 calzonea kaulimalla taikinasta pienempiä pyörylöitä. Levitä tomaattikastiketta, juustoa ja haluamiasi täytteitä 1/2 osalle pyörylöistä, mutta jätä noin 2 cm reunasta tyhjäksi. Taita se osa taikinaa, jossa ei ole täytettä, täytteen päälle. Nipistele reunat yhteen kunnolla, jotta täyte ei pääse pursuamaan ulos. 

Hyvä pizzataikina maistuu myös leipinä. Pyöritä taikinasta rulla ja leikkaa haluamasi kokoisia paloja leivinpaperille. Pizzaleivät sopivat tarjoiltavaksi esim. keiton tai salaatin kanssa.

Paista pizza, calzonet tai pizzaleivät 250-275-asteisen uunin keskitasolla noin 10-15 min. Jotta saisit rapean pohjan kannattaa uunipeltejä lämmittää hetki kuumassa uunissa ennen niiden käyttämistä. Viimeistele pizza, calzonet ja leivät ennen tarjoilua vielä pirskottelemalla niiden päälle hieman oliiviöljyä. 


torstai 13. elokuuta 2015

Sitruunakeksit


Reseptistä leivot noin 15-20 isohkoa sitruunakeksiä. 

100 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
2 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta
3 rkl sitruunamehua

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna, sitruunamehu ja sitruunan raastettu kuori koko ajan sekoittaen. Yhdistä kaikki loput kuivat aineet ja lisää ne voi-sokeriseokseen käännellen. 

Pyöritä massasta noin lihapullan kokoisia palloja. Voit halutessasi pyörittää taikinapallot vielä hienossa sokerissa tai tomusokerissa. Jätä keksien väliin riittävästi tilaa, keksit leviävät uunissa. 

Paista 175-asteisessa uunissa noin 9-12 min. Keksit saavat jäädä vaaleiksi, ne ovat valmiita kun keksien pohja on saanut hiukan väriä. Anna pehmeiden keksien jäähtyä leivinpaperilla ennen niiden siirtämistä. 

tiistai 11. elokuuta 2015

Marja-hedelmägalette


Reseptistä valmistuu noin 25 cm kokoinen galette maissimurotaikinasta tehdyllä pohjalla. Voit käyttää täytteeksi kaikkia marjoja ja hedelmiä, mutta sovita sokerin määrä valitsemasi täytteen mukaiseksi. 

Maissimurotaikina:

2,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maissijauhoja
1/2 tl suola
1/2 tl sokeria
115 g suolatonta voita
1/3 dl kylmää vettä

Täyte:

6 tuoretta aprikoosia
5 dl tuoreita marjoja
0,5-1 dl sokeria (valitsemiesi marjojen ja hedelmien happamuuden mukaan)
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2 rkl maissitärkkelystä
1 kananmuna voiteluun

Pohja:

Sekoita kuivat aineet ja nypi niiden sekaan voi. Lisää lopuksi kylmä vesi ohuena nauhana ja vaivaa massa tasaiseksi. Kääräise massa kelmuun tai leivinpaperiin ja pidä kylmässä vähintään tunti. 

Täyte:

Kauli massa pyöreäksi levyksi, (noin 35 cm halkaisija). Sekoita varovasti käännellen hedelmät, marjat, sokerit, sitruunamehu ja maissitärkkelys. Kokoa täyte piirakan keskelle, jätä reunoille 5 cm paljaaksi. Käännä reunat täytteen päälle ja painele poimut varovasti kiinni. Voitele reunat kananmunalla ja sirottele pinnalle hiukan sokeria. Paista 190-asteisessa uunissa n. 60 min.