lauantai 13. syyskuuta 2014

Tuulihatut


Tuulihattu on ihanan kuohkea leivonnainen. Tuulihattu kohoaa vesihöyryn avulla uunissa ja onnistuessaan se jää sisältä ontoksi. Leivoksen ontto sisus täytetään suolaisella tai makealla täytteellä, joko pienellä tyllalla tai leikkaamalla ne kahtia. 

Tuulihattujen valmistaminen ei ole yhtään niin hankalaa kuin luulisi. Tärkeää on ettei uunia avata paiston aikana, jotteivät ne lässähdä. 

Tällä reseptillä valmistuu noin 12 isohkoa tuulihattua. 

50g margariinia tai voita
1 dl vettä
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 pientä kananmunaa

Kiehauta rasva ja vesi. Lisää jauhot koko ajan sekoittaen. Alenna lämpöä ja jatka voimakasta vatkaamista kunnes massa muuttuu kiinteäksi ja irtoaa kattilan reunoilta. Anna massan sen jälkeen jäähtyä hiukan. Lisää munat yksitellen samaan aikaan vatkaten. 

Pursota pellille haluamasi muotoisia ja kokoisia tuulihattuja. Paista tuulihattuja 200 asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 min. niiden koon mukaan. Täytä jäähtyneet tuulihattu joko suolaisella tai makealla täytteellä. Säilytä tuulihattu ilmavassa ja viileässä paikassa. 

Itse tein kerma-rahkatäytteen vadelmahillolla ja tuoreilla vadelmilla. 

2 dl kuohukermaa
1 dl maitorahkaa
1-2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
Vadelmahilloa ja tuoreita vadelmia
Koristeluun tomusokeria.