keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Feta- ja vuohenjuustopiiras

 
Ensimmäisten aurinkoisten kesäpäivien vihdoin tultua tallinnalaiset siirtyvät viettämään aikaa Tallinnan kauniille rannoille ja puistoihin. Rannalle mukaan piknik-evääksi voi tehdä esim. suolaisia juustopiiraita, jotka maistuvat pelkästään balsami-etikan tai yksinkertaisen lisäkesalaatin kanssa. 

Pohja:

1/2 dl perunamuusijauhetta
1 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta 
1/2 tl suolaa
juoksevaa margariinia sen verran että taikina tulee käsiteltäväksi

Sekoita perunamuusijauhe veteen, lisää seokseen loput kuivat aineet ja nypi ne yhteen. Lisää margariinia taikinaan sen verran että taikina tulee käsiteltäväksi. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele taikina ohuesti pohjalle ja reunoille. 

Feta-tomaattitäyte:

3 munaa
1 dl maitoa
1 dl kermaa
400 g fetajuustoa
2-3 tomaattia
Mustapippuria
Basilikaa
Oliiveja

Vatkaa munat maito-kermaseokseen. Nypi fetajuusto piiraan täytteeksi ja laita fetajuuston päälle tomaatinviipaleita ja puolitettuja oliiveja. Lisää makusi mukaan mustapippuria ja basilikaa. Kaada lopuksi muna-maito/kermaseos piiraan päälle. Voit lopuksi siistiä piiraan reunat painelemalla ne tasakorkuisiksi. 

Paista 140-160 asteessa noin 60-70 min kunnes piiraan pinta alkaa ruskistua kauniisti. Piiras on parhaimmillaan tarjottavaksi seuraavana päivänä, johon mennessä se ehtii asettua. 

Vuohenjuusto-aurinkokuivattu tomaattitäyte: 

Korvaa edellisen reseptin fetajuusto 400g vuohenjuustoa ja tomaatin tilalle voit laittaa noin 1/2 purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sitruunamacaron-leivokset


Macaron-leivokset ovat haastavia, joskus onnistut ja joskus et... Jos olet löytänyt hyvän reseptin kannattaa se laittaa huolellisesti talteen. Käytyäni Tukholmassa maistelemassa niitä kuuluisia macaron-leivoksia oli minun aivan pakko taas tarttua macarons-haasteeseen.

Kokeilin nyt viime kauden Koko Suomi- leipoo reseptiä, pienillä muutoksilla. Reseptillä valmistuu noin 30 kpl keskikokoisia macaronseja. 

125g mantelijauhoa
225g tomusokeria
25g sokeria
100g valkuaista
keltaista jauhemaista elintarvikeväriä
1 tl sitruunaesanssia 

Täytteeksi:
Lime curt -tahnaa

Sekoita siivilöidyt tomusokeri ja mantelijauho. Vatkaa valkuaisista ja sokerista vaahto. Kun marenki on valmis värjää se haluamasi väriseksi. Sekoita mantelijauho-tomusokeri yhdistelmä marenkiin nuolijalla käännellen. Lisää makua antamaan sitruunaesanssia.

Pursota leivinpaperille haluamasi kokoisia macaronseja. Anna pinnan kuivia noin 30 min, kunnes pinta on kosketuskuiva. Paista 140 asteisessa uunissa noin 14 min. Anna macaronsien jäähtyä ennen kuin irrota ja täytät ne. Levitin macaronsien väliin tällä kertaa Lime curt-tahnaa.