lauantai 24. elokuuta 2013

Appelsiini-suklaakakku


                    

Appelsiini-suklaakakku on helppotekoinen ja maukas. Kuivakakkuja on turhaan moitittu vanhanaikaisiksi, mielestäni yhä edelleen kuivakakku on ansainnut paikkansa kahvipöydässä. Kuivakakkuja voi päivittää nykyaikaan erilaisilla muunnoksilla. Tämä käyttämäni resepti on otettu talteen Kotiliedestä.

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
1 appelsiinin raastettu kuori ja hedelmämehu
120 g taloussuklaarouhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja
korppujauhoja 

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää sen jälkeen seokseen hyvin pestyn appelsiinin raastettu kuori ja hedelmämehu sekä suklaarouhe. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunti. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista tarjoiluastialle.

lauantai 17. elokuuta 2013

Teeleivät


Iltateellä nautittava klassikko, teeleipä valmistuu nopeasti kaapissa olevista yksinkertaisista aineksista. Teeleipä on parhaimmillaan heti uunilämpimänä voin kanssa nautittuna.

Perinteinen teeleipäresepti löytyy varmasti jokaisen peruskoulun kotitalouskirjasta tai sitten perheen reseptilaatikoista. Valmistin tällä kerralla teeleivät seuraavasti:

4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
60 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl maitoa

Yhdistä kaikki kuivat ainekset ja lisää sen jälkeen seokseen pehmeä voi. Kaada maito taikinaan pienissä erissä koko ajan varovasti sekoittaen. Jaa taikina kahdeksi pyöreäksi leiväksi. Voit jaata leivät kuvan mukaisesti neljään osaan veitsellä tai taikinapyörällä ja reijittää haarukalla. Paista teeleivät 225 asteessa noin 15 min.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Voisilmäpullat


Sunnuntaipulliksi leivoin tällä kertaa ihanan makeita voisilmäpullia. Peruspullataikinan ohjeen löydät 27. heinäkuuta Korvapuustit bloggauksestani. 

Leivo peruspullataikinasta pyöreitä pikkupullia ja anna niiden kohota rauhassa liinan alla. Kohotuksen jälkeen painele pullan keskelle syvennys ja laita siihen nokare voita ja noin 1/2 tl hienosokeria. Voit halutessasi voidella pullan kananmunalla ennen täytteen lisäämistä kauniin paistopinnan saamiseksi. Paista pullia 225 asteisen uunin keskiosassa noin 10-15 min.